Vaikka Helsingissä ehdittiin jo ihmetellä, veikö viime vuoden pureva ja runsasluminen talvi kaiken lumen myös tältä vuodelta, näyttää valkea ja kylmä talvi onnistuneen myös meillä. Viime vuonna lunta oli kaupungissa niin paljon, että lumen vastaanottopaikkojen täyttymisen myötä lunta jouduttiin kaataamaan suoraan mereen. Pyrkimys oli kaataa mereen vain puhtainta lunta, mutta todellisuudessa tällaista on mahdotonta valvoa.
Viime vuodesta on pyritty ottamaan opiksi mahdollisimman hyvin. Esimerkiksi Helsingin kaupungin Rakennusvirastolla on nyt käytössä lumipalautepalvelu, jolla pyritään interaktiiviseen palveluun kaupunkilaisen kanssa. Sovelluksessa pystyy merkitsemään kartalle reaktionsa katujen kunnossapitoon lumen osalta. On ihailtavaa huomata, että positiivistakin palautetta löytyy! Maantieteilijän silmää hivelee se, miten paikkatietoa kyetään käyttämään arjen helpottamiseksi ja näin helposti käytettävänä. Hyvä homma!
Myös HS uutisoi palvelusta tällä viikolla, uutinen löytyy täältä.Uutisessa haastateltu Staran Helsingin pohjoisen alueen vastaava, Hannu Virtasalo kommentoi, ettei lumisateen aikana kaikkea palautetta kyetä käsittelemään, vaan tuolloin edetään aikaisempien suunnitelmien mukaisesti. Palvelusta on kuitenkin varmasti hyötyä myös Staralle, sillä palautejärjestelmän myötä yrityksellä on useita uusia silmäpareja raportoimassa työtä vielä tarvitsevista tieosuuksista.
Tavoite oppia viime vuodesta ontuu kuitenkin organisoinnin takia, kun aurattua lunta ei kyetä keräämään alueilta pois riittävän ajoissa. Mielestäni lumitöissä pitäisi ottaa oppia menneistä ja kaupunkilaisten tulisi itsekin innostua lumitöistä. Se, että jokainen autoileva kävisi illalla lapioimassa yhden parkkiruudun tyhjäksi lumesta auttaisi koko korttelin asukkaita - ja samalla voisi viettää reipasta iltaulkoilua naapureiden kanssa. Vaikka huoltoyhtiölle tai kaupungille maksetaankin ylläpidosta, voi lapion varteen ryhtyä itsekin.
Kaupungilla lienee myös eri instituutioiden välillä korkeat aidat, jotka estävät virastojen välisen yhteistyön. Tässä HS:n uutisessa mainitaan esimerkiksi siitä, miten tärkeää katujen lumikunnossapidon kannalta olisi tehostaa autojen siirtokehotuksia, jotta lumen poiskuljetus kyettäisiin hoitamaan tehokkaasti.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti