Huoli veden määrästä

Sain eilen siunattua gradulle pitkästä aikaa kokonaisen illan. Kävin läpi suomalaisia aikaisempia ilmastonmuutoksen tutkimushankkeita, kuten SILMU:n vanhoja julkaisuja. Niistä kävi selkeästi ilmi, että Suomelle ilmastonmuutos ei ensisijaisesti tuo huolta veden riittävyydestä, vaan pikemminkin vuodenaikaismuutoksia kosteudessa. Talven jäljiltä sulaminen tapahtuu jatkossa todennäköisesti useassa osassa, jolloin virtaamaa on enemmän jo talvella. Kevättulvankin riskit pienenevät samalla.

Lämpötiloihin liittyvä mallinnus antaa huomattavasti luotettavampia tuloksia kuin sademäärään liittyvät. Yhtä kaikki ilmastonmuutosskenaarioissa on aina muistettava, että ne eivät toimi ennusteina tulevasta, vaan ne luovat mahdollisia tulevaisuudenkuvia, joiden tarkoitus on herättää keskustelua ja pohtia ennakoivia toimenpiteitä tulevaisuuden varalle. Myös selvimmät muutoksenaiheuttajat tunnistettaessa voidaan niihin puuttua selvemmin. 

Suomessa vesipula ei ole todennäköisimpiä riskejä, mutta vedesäästöön on silti syytä panostaa. Jo ihan energiankäytönkin takia. Käyttämämme vesi on lämmitettävä ja tämä tietysti kuluttaa energiaa. Myös putkien liiallinen rasittaminen (toisaalta kokonaan käyttämättä jättäminenkin) kuormittaa putkistoa. On hyvä muistaa, että kaikki käyttämämme vesi - niin suihkussa, vessassa, keittiössä kuin pihamaallakin on kaikki juomakelpoiseksi asti puhdistettua, ja näin se on käynyt läpi pitkän prosessin jo ennen meidän silmiemme alle saapumista. Vedet jatkavat matkaansa viemäristön kautta puhdistamolle, missä osin todella puhtaatkin vedet käyvät läpi monivaiheisen puhdistuksen ennen pois purkamista. Käytännössä myös kaikki se vesi, jota juoksutamme hanoista päätyy puhdistamolle, vaikka suoranaista tarvetta tälle ei välttämättä ole. Silti puhdistamo joutuu käsittelemään nämäkin vedet, jolloin kulut kasvavat. 

Innostuneille löysin seuraavan teoksen, löytyy hyvin ainakin kaupunginkirjastoista:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Portin, Anja (toim.) (2010). Kirja vedestä. 136 s. Siemenpuusäätiö.

Kirjasta on poiminta myös Kuluttaja 1/2011 -lehdessä:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Samaa veden riittävyyden ja laadun teemaa on puitu esimerkiksi myös Kemikaalikimara-blogissa, joka on muutenkin tutustumisen arvoinen tietoblogi. Veden riittävyydestä esimerkiksi täällä.

 

 

 

Laiturin seuraavat näyttelyt

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, Laiturilla on juuri päättymässä Rakentamisen Ruusu -näyttely. Tiistaina 28.2 tiloihin avataan uusi näyttely: Huiput - tulevaisuuden tornitalorakentaminen Helsingissä.

Helsinkiin vesiteitse saapuvat matkailijat valittavat toisinaan, miten ankealta Helsingin rantasiluetti saapujalle näyttää. Tuomirkon torni lienee ainoa huomiota herättävä huippu muuten tasaisessa horisontissa. Helsinki on kuitenkin vastaamassa tiivistymiseen ja kasvavaan tilatarpeeseen kovan tonttihinnan keskustassa. Maailmalla yleiset korkea rakennukset halutaan myös Helsinkiin. Keski-Pasilan taloryhmästä on puhuttu kohta vuosikymmen, ja Keski-Pasilasta halutaankin uusi Helsingin keskusta. Aamujunalla kaupunkiin tuleva kyllä näkee Pasilan jo nyt sellaisena, junasta jää Pasilassa pois enemmän ihmisiä kuin Rautatieasemalla. Pasilasta on myös kehitetty toimiva julkisten verkosto kaikkii ilmansuuntiin, joten junassa ei välttämättä tarvitse istua Rautatieasemalle asti. Ja hyvä niin, kaupunkikeskustamme niemenkärjessä on jo nyt niin oivallinen pullonkaula liikenneruuhkineen, että Pasilan kehittyminen on täysin tervetullutta. 

 

Laiturille avattavassa näyttelyssä voi myös tutustua Helsingin korkean rakentamisen suunnitelmiin ja miettiä itse, miten tuollaiset huiput sopisivat kaupunkikuvaamme. Mitä tällaisessa rakentamisessa on otettava huomioon? Tuoko Suomen sääolosuhteet omat ertyisvaatimuksensa suunnitteluun? Itse asiassa tällaista keskustelua on käyty Helsingissä jo 1920-luvulla, jonka tuloksena rakennettiin esimerkiksi 14-kerroksinen hotelli Torni.

Muutama vuosi sitten kotiinpaluu New Yorkista aiheutti kyllä pahat klaustrofobiat kulkiessa Mannerheimintiellä. Meillä koto-Suomessa kadut on kuitenkin kapeita ja talot matalia, Cirrusta myöten. Helsingin korkean rakentamisen suunnitelmassa kaupunki on jaettu kolmeen vyöhykkeeseen:

Kalasatama (Helsingin kaupunki)

A: Vyöhykkeelle A ei kaavoiteta uusia merkittävästi nykyisestä korkeusmittakaavasta poikkeavia rakennuksia. Tähän vyöhykkeeseen kuuluu Helsingin ydinkeskusta ja suuri osa kantakaupunkia. 

B: Vyöhykkeellä B korkea rakentaminen on mahdollista keskeisillä paikoilla, mikäli rakentaminen täyttää kaupunkirakenteeseen ja kaupunkikuvaan liittyvät kriteerit. Arvioinnissa on otettava huomioon esimerkiksi hankkeen vaikutus kansallismaiseman merelliseen näkymään. Tähän vyöhykkeeseen kuuluvat mm. Keski-Pasila, Kalasataman keskus ja Jätkäsaari.

(Vyöhykkeiden A ja B välissä on alueita, jotka on nimetty vyöhykkeeksi Ba. Näillä alueilla ympäristöään korkeampi rakentaminen (enintään noin 16 kerrosta) on mahdollista tapauskohtaisen edellytysten ja vaikutusten arvioinnin jälkeen, mikäli rakennus on perusteltu osa korttelirakennetta tai aluetta. Tähän alueeseen kuuluvat Hietalahden altaan ympäristö sekä osia Hanasaaresta ja Sompasaaresta.)

C: Muut osat Helsingistä sijoittuvat vyöhykkeelle C. Tälle alueelle tehdään yleissuunnitelma, jossa osoitetaan korkean rakentamisen toivottavat ja mahdolliset sijoituspaikat alakeskuksissa, liikenteen solmukohdissa ja kaupungin sisääntulonäkymissä.

Klikkaa suuremmaksi!

Tervemenoa siis Laiturille. Sisäänpääsy on ilmainen ja tila on auki ti-pe 10-20 ja la 12-16.