Viranomaisnäkökulmia hulevesihuoltoon
Hulevesi on valuma-alueelta pois valuvaa sade- ja sulamisvettä, joihin luetaan kuuluvaksi myös kiinteistöjen kuivatusvedet. Toimivan talousvesijärjestelmän ja globaalin ympäristönmuutoksen myötä huoli hulevesien määrästä ja laadusta on kerännyt enenevässä määrin huomiota. Vesihuollossa hulevesiä käsitellään niiden syntymisen, johtamisen ja käsittelyn kautta. Lain mukaan vesihuoltolaitoksen on huolehdittava hulevesien poisjohtamisesta ja käsittelystä (Vesilaitosyhdistys 2011). Suomessa hulevesiä käsitellään vain vähän, sillä ne ovat jätevesiä puhtaampia, kylmempiä ja alttiimpia virtaamavaihteluille (SYKE 2011).
Moni kunta on laatinut vapaaehtoisesti itselleen hulevesiohjelman, minkä turvin hulevesihuoltoa pyritään kehittämään. Strategioissa viranomaisten laatima ohjeistus on käsitellä hulevedet jo niiden syntysijoilla ja lisäksi ehkäistä hulevesien muodostumista. Lisäksi hulevesiohjelmissa pyritään tasaamaan virtaamaa ja vähentämään puhdistuksentarvetta esimerkiksi viivytysaltaiden avulla (Nurmi et al. 2008; Jutila 2009; Vantaan kaupunki 2009; Stockholms stad 2002). Asukas saattaa kuitenkin kokea tällaiset altaat jopa huonoksi vaihtoehdoksi. Sen sijaan, että ne varsinaisen tarkoituksensa lisäksi elävöittäisivät maisemaa, voi altaista tulla roskaantuneita ja liettyneitä, jopa haisevia maisematekijöitä. Lisäksi kuluttaja voi nähdä tällaiset investoinnit kalliina eikä näin ollen kannata niitä. Kaupunkien hulevesistrategioiden toimenpidelistat ovat pitkiä ja varmasti kalliita toteuttaa. Palvelevatko strategiat siis tarkoitustaan vai pyritäänkö ne toteuttamaan vain osin?
Hulevedet voidaan nähdä myös resurssina. Paitsi että vesialueet ovat maisemaa elävöittävä elementti, voidaan suodattunutta vettä käyttää teollisuudessa esimerkiksi käyttövetenä ja katoilta kerääntynyt hulevesi käymälän huuhteluvetenä. Lisäksi puhdistetusta hulevedestä on visioitu valmistettavan vetyä energiantuotantoon. Teollisuudessa kuitenkin nähdään, että ilman tukijärjestelmiä hulevesiä ei tulla Suomessa hyödyntämään (Nauska 2011: 32-33, 38). Toisaalta hulevesiä ei myöskään ymmärretä hyödyntää, sillä niiden olemassaoloa ei maanalaisten putkistojen myötä ymmärretä. Moni kuvittelee, että kaikki hulevedet johdetaan jätevedenpuhdistamolle eikä niistä tarvitse kantaa huolta tai niiden tilaa pohtia. Todellisuudessa hulevedet voivat sisältää valtavia kuormia, ja niiden määrät vaihtelevat ajallisesti paljon, mikä hankaloittaa niiden jatkuvaa hyödyntämistä käyttövetenä.
Hulevedet nähdään vesihuollon viranomaisten keskuudessa jopa puhtaana ja ei-toivottuna vetenä. Vedet halutaan pois sekoittamasta jätevedenpuhdistamon prosesseja ja ne pyritään imeyttämään ja viivyttämään syntyalueillaan hajautetusti (Seppinen 2010).
Hulevesistrategioissa painotetaan siirtymistä kokonaan pois sekaviemäreistä, sillä niiden uhkat nousevat esille erityisesti hallitsemattomissa tulvatilanteissa. Lisäksi hulevesien käsittely puhdistamolla nähdään kalliiksi ja tehoa syöväksi ratkaisuksi, joten esimerkiksi Turussa viranomaiset tähtäävät hulevesihuoltoon, joka lisäisi alueellista ja paikallista kuivatusta ja vähentäisi hulevesien määrää jätevedenpuhdistamoilla ja haitta-ainemääriä puroissa (Turun kaupunki 2009: 4, 9). Esimerkiksi Seinäjoella jätevedenpuhdistamolle tulevasta vedestä tutkimusten mukaan noin puolet on hulevettä – vesilaitos tiedostaa tämän ja tietää sen muun muassa heikentävän puhdistustehoa, mutta varsinaisia toimenpiteitä muutokselle ei ole mainittu tapahtuvaksi (Seinäjoen vesi 2011). Riihimäellä viranomaiset kuitenkin kokivat melkoisen yllätyksen keväällä 2011, jolloin nopea sulaminen lisäsi puhdistettavan veden määrää ja pakotti vesilaitoksen jätevesiohituksiin (Riihimäen vesi 2011). Kirjallisuudesta saa sen tuntuman, että vesihuoltolaitokset ja viranomaiset ovat paikoin neuvottomia hulevesien ja niiden hallinnan tuomien haasteiden edessä. Haasteet ovat heille uusia eikä niihin aina osata varautua ja reagoida tilanteen vaatimalla tavalla. Suomen ympäristökeskuksen Viemäri 2020 –prosessin puitteissa seurataan vuoto- ja hulevesiä pyrkimyksenä puuttua niiden haittoihin. Lisäksi viemärilaitokset ovat laatineet itselleen vuotovesien vähentämistavoitteita, joilla pyritään myös säästöihin (Viemärit 2020).
Myös koko hulevesiin keskittyminen voidaan nähdä kalliina ja jopa turhana. Saatetaan kokea, että hulevesi-infrastruktuurin sijaan budjetin olisi jatkossakin keskityttävä laadukkaaseen talousveteen ja tehokkaaseen jätevedenpuhdistukseen. ”Hulevesiä on ollut aina eikä niitä ole ennenkään koettu ongelmaksi”, he voisivat ajatella.
Moni skeptikko, myös viranomaisten keskuudesta saattaisi vähätellä koko ilmastonmuutokseen liittyvää keskustelua eikä näin ollen kokea viisaaksi sijoituksia hulevesiratkaisuihin. ”Onko ilmastonmuutosta edes olemassa, olihan viime talvikin hyvin kylmä ja luminen”, saattavat he pohtia. Tutkimusten valossa kasvihuoneilmiön voimistuminen kuitenkin muuttaisi sadannan luonnetta ja ajoittumista, jonka takia myös hulevesien määrän odotetaan kasvavan ja tulvien yleistyvän (Jormola 2008: 40, 48). Nykyisellä vesihuoltokapasiteetilla ja putkistolla ei ääri-ilmiöihin välttämättä kyetä sopeutumaan, sillä skenaarioiden mukaan nopeat ja rankat sateet tulevat yleistymään, jolloin sadevesiviemärien ja rumpujen vetokyky ylittyy nopeasti. Myös talviajan sateet ja kaivojen ja rumpujen tukkeutuminen lisäävät tulvia (Jormola 2008: 43).
Hyvän esimerkin vastuun sysäämisestä pois omista käsistä antaa Tiehallinto. Vaikka se tiukasti linjaa suhtautuvansa kielteisesti hulevesien johtamiseen maantien sivuojaan, toivoo se hulevesihuollon toteutukseen teknistä näkökulmaa. Tiehallinto kannattaa hulevesien johtamista purkuputkiin, joilla hulevedet voitaisiin johtaa muualle. Samalla se kuitenkin siirtää investointien kustannukset maksettavaksi sille, joka hulevesiä alueella aiheuttaa (Tiehallinto 2011). Myös vesihuoltolaitos saa lain mukaan periä hulevesihuollosta maksua asiakkailtaan (Vesilaitosyhdistys 2011), mikä saattaa asukkaan silmissä näyttää ylimääräisiltä kustannuksilta. Tutkijat näkevät kuitenkin Tiehallinnon teilaaman tavan imeyttää vedet ojassa hyväksi mahdollisuudeksi, koska maaperä toimii veden hyvänä suodattajana eikä putkistoa tuolloin tarvita (Jormola 2008: 46).
Viranomaisista hulevesihuollon kehittämistä kannattavat tahot kehuvat viivytysaltaita ja vesimaisemointia kauniiksi ja alueita elävöittäväksi hankkeeksi kannattaen näin vesialueisiin panostamista. He voivat jopa nähdä vesirakentamisen ensimmäisenä tavoitteena ja hulevesihuollon sen myötä tulevana etuna. Asukkaista varsinkin vesien äärellä asuvat ja työskentelevät ihmiset toivoisivat vesihuoltoon panostettavan. Vesihuollon kehittämisen vahvimmat kannattajat ovatkin usein heitä, joita ongelmat ja epäkohdat vahvimmin koskettavat.
Myös alan yritykset näkevät hulevesihuollossa mahdollisuuksia. Esimerkiksi Destia kannattaa hulevesihuollon kehittämistä tarjoten asiakkaalle avaimet käteen –periaatteella uuden pihan tehokkaan hulevesihuoltojärjestelmän. Yritys kannattaa maanalaisten putkistojen sijaan kokooma- ja laskuojia, ja kehuu, miten uusin ratkaisuin vettä suodattuu pohjavedeksi ja riittää kasviston käyttöön. Viivytysaltaiden ja ojien avulla vettä halutaan imeyttää maaperään ja samalla lisätä haihduntaa – näin päästään lähemmäs luonnollista kiertoa (Sormunen 2010: 24-25). Vesihuoltolain tarkistamistyöryhmä (2010a: 48) näkee realiteettina sen, että putkiverkostojen johtokykyä ei ole mahdollista tai taloudellisesti järkevää kasvattaa lisääntyneitä hulevesiä vastaavasti. Nyt vesihuoltolaissa suositetaan mitoittamaan putket 5-10 vuoden välein toistuvien sateiden mukaan, mutta todellisuudessa kustannuksissa on säästetty, kun putket on mitoitettu vielä pienemmiksi. Työryhmä peräänkuuluttaakin putkisaneerausten sijaan maanpäällisiä rakenteita, kun avouomia ja altaita (Vesihuoltolain tarkistamistyöryhmä 2010a: 48-49).
Arkkitehtien ja suunnittelun piirissä hulevesien tuomat ideat ovat nousseet muoti-ilmiöksi. Hulevesien hallinnan uudistaminen tuo arkkitehdeille ja suunnitteluun uusia mahdollisuuksia ja oikeutusta esimerkiksi vesielementeille. Vettä pyritään liikuttamaan, puhdistamaan ja varastoimaan. Nähdään, että jokainen vastuullinen piha tuo muutosta. Viivyttäminen, imeyttäminen ja haihduttaminen halutaan nähdä minimiodotuksina (Hrasko-Johnson 2010), ja uusille innovaatioille asetetaan odotuksia.
Vesihuoltolain tarkistamisryhmän (2010a, 2010b) loppuraportissa nousi esiin monen tahon kanta hulevesihuoltoon ja vastuun jakamiseen viranomaisten kesken. Kuntaliiton mielestä ”järjestämisvastuu hulevesien hallinnasta voidaan periaatteessa siirtää kunnan uudeksi tehtäväksi, mutta vesihuoltolaitoksilla ja kiinteistön omistajalla tulee olla keskeinen rooli tehtävän käytännön toteuttamisessa”. Vantaan kaupunki taas perustelee hulevesihuollon kokonaisvastuun siirtämistä kunnille sillä, että tilanne mahdollistaisi aiheuttajarahoitteisen hulevesilaitoksen perustamisen. Valta poikkeuslupien myöntämiseen halutaan kuitenkin säilyttää vesilaitoksilla. Hämeen ELY halusi lakia muutettavan niin, että ”kunta voi antaa hulevesien johtamiseen ja käsittelyyn liittyvät toimenpiteet kokonaan tai osittain muiden tehtäväksi”. Lapin ELY-keskus koki, ettei hulevesihuoltoa osata edes mieltää osaksi vesihuoltoa, joten sen vastuun siirtäminen kunnalle olisi looginen muutos. Vastuun siirtämistä kunnille myös vastustettiin; esimerkiksi Helsinki ja Porvoo kokivat hulevesihuollon tärkeänä osana vesihuoltoa. Tampere ja Jyväskylä kokivat, että järjestelmän hajauttaminen hajottaisi kokonaisuuden ja aiheuttaisi sekaannusta kuluttajille. Kotka pelkäsi toimien kustannuksia. Myös vesihuoltolain tarkistamistyöryhmä (2010a: 51) teilasi vastuun siirtämisen kunnalle. Myös hulevesimaksujen epäreiluutta moitittiin; esimerkiksi haja-asutusalueilla maksu koettiin epäreiluksi. (Vesihuoltolain tarkistamistyöryhmä 2010b: 3-6) Turussa maksua peritään niiltä kiinteistöiltä, jotka ohjaavat hulevetensä jätevesiputkistoon (Turun kaupunki 2007: 29). Entä miten maksujen käy, jos vastuu hulevesihuollosta siirtyy kunnille?
Myös hulevesihuollon ratkaisut jakoivat raportissa tahojen mielipiteitä. Uudenmaan ELY-keskus katsoi, että maankäytön suunnittelulla ja rakentamisella aiheutetaan hulevesien syntyminen, kun taas Länsi-Turunmaan edustajat katsoivat, että hulevesijärjestelmät tulisi poistaa vesihuoltolain piiristä ja siirtää osaksi kadunrakentamista ja asemakaavoittamista. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus totesi hulevesien hallintasäännösten olevan ylimitoitettuja, ja lailla pitäisi säätää ainoastaan hulevesien hallinnan vastuu. Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry koki imeytyksen, avouomat ja viivytysaltaat sekä tulvareitit välttämättöminä suunnittelun lähtökohtina. Paitsi, että vesihuollossa olisi pyrkimys luonnonmukaisuuteen, tulisi järjestelmät mitoittaa myös ääri-ilmiöiden varalta ja jokaisella tontilla erikseen. Miten siis kyetään vesihuoltoon, joka jokaisella tontilla kykenisi varautumaan paitsi jokapäiväiseen hulevesihuoltoon, myös harvinaisiin ääri-ilmiöihin? Osallistujat kokivat hulevesien johtamisen jätevesiviemäriin joko ehdottoman kiellettynä (Pirkanmaan ELY, SYKE) tai viimeisenä vaihtoehtona (Tampereen vesi , VVY). Terveyshaittojen takia myös hulevesien johtamisvesistöihin tulisi keskittyä, painotti Itä-Suomen AVI. Esimerkiksi Helsingissä Pikkukosken uimarantaan kuitenkin laskee ympäröivän Veräjämäen hulevesiä käsittelemättöminä, ja hulevesien seassa on todetusti myös jätevesivuotoja. Espoo kannattaakin valuma-aluekohtaista tarkastelua huollon pohjana, mutta Kerava ja Kuopio peräänkuuluttavat tällaisten suunnitelmien työläyttä. (Vesihuoltolain tarkistamistyöryhmä 2010: 1-2b) Kuntien on kuitenkin katsottu olevan enemmän tyytyväisiä vesihuoltolain vuoden 2001 uudistuksiin, kuin esimerkiksi ympäristökeskusten (Warsta 2007).
Viranomainen joutuu katsomaan tällaisia teemoja aina budjetin ja resurssien kautta. Esimerkiksi Suomessa hulevesien seurantaa on ollut heikosti, ja koska tuloksia ei juuri ole, ei teemalla ole budjeteissa painoarvoa, eikä siihen näin ollen kyetä panostamaan. Koska hulevedet eivät ole teemana olleet pinnalla vielä kauaa, ei niiden tutkimustakaan ole liioiksi rahoitettu. Ennen tuloksia ei toimenpiteisiin uskalleta ryhtyä. Myöskään erityistilanteisiin tai ääri-ilmiöihin varautumiseen ei haluta panostaa, koska niitä ei välttämättä nähdä ajankohtaisina tai todellisina hasardeina. Vaikka esimerkiksi Vesihuoltolain tarkistamistyöryhmä (2010a:52) pitää tärkeänä hulevesien tutkimista käsittelytarpeen pohjaksi, voidaan hulevesitutkimus nähdä kalliina ja vesihuollossa toissijaisena tehtävänä. Lisäksi vastuuta hulevesihuollosta halutaan siirtää pois omasta vastuukentästä, kuten yllä on jo todettu. Yksi tähän johtanut asia voi olla se, ettei hallinnan toteutuksesta tiedetä täysin. Esimerkiksi Helsingin kaupungilla (2007) on Kuninkaantammessa pilottihanke, jossa testataan erilaisia vesihuollon toimenpiteitä hulevesien hallinnassa, jossa vastuu on kunnalla. Tällaista innovatiivisuutta ja spontaanisuutta toivottaisiin varmasti muiltakin osallisilta.
Maa- ja metsätalousministeriön lakimies Pekka Kemppainen näkee hulevesihuollon heikkona kohtana kokonaisnäkemyksen puuttumisen, sillä nykymallissa vastuuta on jaettu eikä selkeää johtoinstituutiota ole (Kemppainen 2007). Vesihuoltolaki tähtää hulevesien johtamisen tarkoituksenmukaiseen järjestämiseen (Vesihuoltolain… 2010a: 4) , mikä sekin kuulostaa hyvin laajasti sovellettavalta. Kemppaisen tavoin myös työryhmä peräänkuuluttaa sitä, miten vastuun epäselvä jako syö tehokkuutta toteutustyöltä.
Hulevesihuolto tarvitsisi vahvan toteutuksen takaamiseksi siis tarkoin ohjaavaa ja selkeää lainsäädäntöä, rahoitusta ja vastuunjakoa. Hulevedet tulisi kaupunkialueilla nähdä sekä riskinä että rikkautena, uhkana ja mahdollisuutena.
Kirjallisuus
Helsingin kaupunki (2007). Kuninkaantammen osayleiskaava-alueen hulevesien hallintasuunnitelma. 25 s.
Hrasko-Johnson (2010). Hulevesien hallinta – tuumasta toimeen. Arkkitehtiuutiset 1010.
Jormola, J. (2008). Vesisuhteiden hallinta kaupunkisuunnittelussa. Yhdyskuntasuunnittelu 46, 40-54.
Jutila, H. (2009). Hämeenlinnan kaupungin hulevesistrategia. 45 s. Hämeenlinnan ympäristöjulkaisuja 1.
Kemppainen, P. (2007). Vesihuoltolain muutostarpeita – hulevesien johtaminen. Hulevesien hallinta tulevaisuudessa. <http://www.vvy.fi/files/97/pekka_kemppainen.pdf> Vierailtu 13.9.2011
Maa- ja metsätalousministeriö (2010). Vesihuoltolain tarkastamistyöryhmän loppuraportti. 101 s.
Nauska, R. (2011). Aurinko- ja tuulienergian sekä hulevesien käyttömahdollisuuksia logistiikka-alueen energiantuotannossa. 40 s.
Nurmi, P., T. Heinonen, M. Jylhänlehto, J. Kilpinen, R. Nyberg (2008). Helsingin kaupungin hulevesistrategia. 61 s. Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisut 2008:9
Riihimäen vesi (2011).
Sormunen, T. (2010). Luonto avuksi hulevesien hallintaan. Destian sidosryhmälehti Via 2, 24-25
Seinäjoen vesi (2011). Jätevesien puhdistus.
<http://www.seinajoki.fi/vesilaitos/vesi/viemarilaitostoiminta.html>
Seppinen, J. (2010). Sekaviemärijärjestelmän hulevesikuormituksen vähentäminen.
Stockholms stad (2002). Dagvattenstrategi for Stockholms stad. 26 s.
SYKE (2011).< http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=6568&lan=fi > Vierailtu 26.9.2011
Tiehallinto (2005). Sade- ja sulamisveden (huleveden) ja puhdistetun jäteveden johtaminen maantien sivuojaan. 6 s.
Turun kaupunki (2007). Turun kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma 2006-2013. 33 s.
Turun kaupunki (2009). Turun kaupungin hulevesiohjelma. 15 s.
Vantaan kaupunki (2009). Vantaan kaupungin hulevesiohjelma. 30 s. Kuntatek 2/2009.
Vesihuoltolain tarkistamistyöryhmä (2010a). Vesihuoltolain tarkistamistyöryhmän loppuraportti. 110 s. Helsinki.
Vesihuoltolain tarkistamistyöryhmä (2010b). Lausuntoyhteenveto Vesihuoltolain tarkistamistyöryhmän väliraportissa ehdotetuista hulevesien hallintasäännöksistä. Lausuntoyhteenveto II. 12 s.
Vesilaitosyhdistys (2011). <http://www.vvy.fi/index.phtml?s=58> Vierailtu 14.9.2011
Viemärit 2020 (2011). Viemärit 2020 –prosessi. <http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=84162>
Warsta, M. (2007). Mielipiteitä vesihuoltolain kehittämiseksi. 37 s. Edilec 2007/7.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti