28.9.2011

Hengissä ollaan vaikkakin hiljaa!

Viimeisen blogikirjoituksen jälkeen on tapahtunut taas vauhdilla. Pihlajamäellä alkanut sähkökatko kestikin odotettua pidempään, johtuen sähkömiehen tavoittamisen haasteista sekä ongelman selvittämisestä. Maanantaina26.9 sähköt kuitenkin saatiin takaisin.

Hain näytteet kaikista kolmesta pisteestä maanantaina 26.9. Pihlajamäestä ei ollut kahden viikon näytettä sähhkökatkon takia, joten keräsin mukaani maanantai-iltaa klo 21 kuvastavat näytteet.

Lisäksi olen ihmetelly Pasilan ja Pihlajmäen virtaamien lukuisia nolla-arvoja, joten kävin taas Pasilan putkessa maanantaina - löytämättä anturin päältä mitään hiekkaa. Nyt en osaa sanoa, mistä nollat johtuvat, kun vettä putkessa kuitenkin virtaa. Maanantain kruunasi havainto, että upouusista kumisaappaista toinen vuotaa, ja että Pasilan putkesta löytyi vesien tuomana myös huumeruiskuja.

Pihlajamäen putkeen en pääse yksin, sillä se on täysin maan alla. Uskoisin kuitenkin, että sielläkin putkeen asennettu muovilippa on aikojen saatossa kerännyt taakseen hiekkaa ja muuta kiintoainesta mikä nyt verhoaa virtaama-anturia.

Gradu lepää edelleen ja odottaa kirjoittajaansa. Tällä hetkellä kirjoitan TKK:lle seminaarityötä siitä, miten eri viranomaiset suhtautuvat hulevesihuoltoon ja sen kehittämiseen.

Ei kommentteja: