2.2.2011

Näytteet viikko 4

Maanantaina oli taas luvassa käynti näytepisteillä. Viime viikoista oppineena jätin auton turvallisen matkan päähän näyteasemista ja kävelin asemille. Kaikilla asemilla laitteisto toimi moitteettomasti ja kanisterit olivat täynnä vettä. Itse asiassa pitkästä aikaa oli kierros, jolla kaikki meni odotetusti eikä hankaluuksia ilmennyt. Näytteenotto sujui kuin tanssi! Parissa tunnissa olin ehtinyt kiertää pisteet ja olin labrassa jo pipetoimassa näytteitä.

Eilen kokoonnuttiin graduohjaajani ja labrainsinöörin kanssa lyömään lukkoon lopulliset analyysit näytteistä. Suurin haaste graduohjaajani mukaan tulee olemaan itseni pitäminen aisoissa ja ajoissa lopettaminen tekstin kanssa. Kirjoittaminen on mukavaa puuhaa ja omasta gradustaan haluaa ihan vähintään Uuden testamentin kokoisen ja veroisen! Itselläni on jo sen verran hyvä äidillinen ote hulevesiin ja niiden teoria tuntuu niin omalta, että opintopisteitä vastaavan työmäärän tuijottelu on unohtunut jo aikaa sitten ja nyt pyrin vain tuottamaan timantinkovaa dataa ja käyttökelpoista tietoa muille.

Vaccia-hanke loppuu nykyisen rahoituksen osalta vuoden 2011 lopussa. Vuoden kuluttua julkaistava raportti on siis yhteenveto ja kunniakirja koko hankkeesta, mihin siis omatkin tulokseni on tarkoitus koota. Vuoden 2010 raportti valmistui juuri kuun vaihteessa ja linkki siihen ilmestyy tänne lähiaikoina. Nyt voin lisätä ansioluettelooni myös oman julkaisuluetteloni, jei!

Hankkeelle ollaan mahdollisesti hakemassa tai saamassa lisärahoitusta, mutta siitä ei vielä ole tietoa. Itselläni olisi kova polte jatkaa hankkeen parissa myös valmistumisen jälkeen. Toisalta graduohjaajani mainostamat suunnittelu- ja konsultointityöt sekä ympäristötarkastajan työ houkuttaisi kyllä.

Tällä hetkellä gradu porskuttaa taas eteenpäin. Päivät koulussa vierähtävät päivittäin vähintään 12-tuntisiksi. Opintojen suhteen kevään piti olla täysin gradulle siunattu, mutta intouduin kuitenkin ilmoittautumaan parille kurssille, joista on hyötyä paitsi gradulle myös työmarkkinoilla. Molemmat kurssit ovat intensiivisiä harjoitustyökursseja, joilla työmäärä on huikea. NYyt työn alla siis englanninkielinen paikkatiedon jatkokurssi (advanced GIS) sekä kurssi tilastollisesta mallinnuksesta ja analytiikasta. Kursseista jälkimmäinen sattuu aivoihin, mutta opettaa valtavasti tilastoinnista ja esimerkiksi R-ohjelman käytöstä.

Ei kommentteja: