25.2.2011

Lumensulamista odotellessa

Kirpeä talvi ei ota laantuakseen Ensi maanantaina on jälleen luvassa näytteenhakupäivä, mutta netin lukemien mukaan vain Pihlajamäen kanisteriin olisi kertynyt vesinäytteitä.

Ensi viikolla alkaa vihdoin labratyöt! Aluksi teen muutamia koeluenteisia ajoja anioneista ja kationeista ja testaan eri vuodenaikojen vesinäytteillä sitä, mihin skaalaan vesien pitoisuudet osuvat. Näiden suuntaa antavien lukujen (ei vielä tuloksia!) avulla lasken näytteille standardisuorat, joille näytteiden tulosten pitäisi luotettavina osua. Tästä lisää, toivottavasti myös kuvaajia lisää, on hieman hankalaa selittää.

Haastetta labratyössä ja standardeissa riittääkin. Muuttujia aineistossani on lukuisia - näyteasemia on kolme, ne ovat luonteeltaan hyvin erilaisia (kuten kuuluukin tutkimuksen kannalta olla) ja lisäksi vuoden aikojen vaihtelu muuttaa vesien pitoisuuksien luonnetta. Labrainsinööri veikkaili eilisessä palaverissa, että tarvittaessa kullekin näytepisteelle pitäisi laskea ja koota omat standardinsa eri vuodenajoille.

Standardiliuos on liuos, jonka pitoisuudet analysoitavista aineista tunnetaan. Se on tärkeä osa labra-analytiikan valvontaa, sillä analyyseissa ajetaan

1) näytteet
2) nollanäytteet (täysin puhtaat, eivät sisällä kuinka ultrapuhdasta vettä)
3) standardit (eli liuoksetm joiden pitoisuudet tunnetaan)

Näiden avulla valvotaan analyysien onnistumista ja laatua. Onnistuneessa analyysissa nollanäytteiden tulosten tulisi olla nollia ja standardien samoja pitoisuuksia mitä niihin on sekoitettu. Jos jommassa kummassa näistä havaitaan poikkeamaa, täytyy tämän poikkeama huomioida myös näytteiden tuloksissa. Poikkeama nollanäytteessä kertoo virheestä labratyöskentelyssä ja sen hygieniassa tai huolellisuudessa. Poikkeamat standardien tuloksissa tulee vähentää itse näytteiden tuloksista.

Hesarin sivuilla oli tänään uutinen katupölyn vaarallisuudesta ihmisterveydelle. Uutinen aukeaa tästä. Hulevesien mukana katupölyä kulkeutuu ympäröiviin kaupunkivesiin ja lopulta jokiin ja meriin. Ja myös uimarannoille. Joko on aika huolestua hulevesien laadusta?

Ei kommentteja: