2.1.2012

Lunta - sittenkin!

Hyvää alkanutta vuotta! Vuoden ensimmäisen työpäivän kunniaksi työskentelin sellaisella teholla etten huomannut hetkeen ulkona alkanutta lumipyryä - talvi näyttää saapuvan myös Helsinkiin. Tänään on jälleen luvassa näytteenhaku, pitkästä aikaa hieman eri näköisessä säässä. 

HS uutisoi tänään, että kulunut joulukuu oli Etelä-Suomessa sateisin lähes 40 vuoteen. Uutisen saa suuremmaksi klikkaamalla sitä.



Sain myös tänään kutsun puhujaksi keväällä yliopistolla järjetettävään Muuttuvat talvet -työpajaan, enkä voisi olla enempää innoissani. Tapahtuman järjestäjä oli innostunut hulevesiteemasta VACCIA-hankkeen loppuseminaarin esityksen myötä ja otti tänään yhteyttä. Maaliskuussa siis luvassa tällaista!

Ei kommentteja: