Tänään on ollut vähintäänkin puuhakas päivä! Pienestä flunssasta huolimatta tehoja on riittänyt, osin kiitos siitä a) kahville b) sitruuna-Finrexinille c) veljeltä saadulle uudelle termosmukille.
Hain aamulla näytteet ja huomasin olevani suorastaan iloinen saadessani jälleen aloittaa näytteenhakurutiinit. Katsotaan kauanko tätä iloa kestää, mutta ainakin toistaiseksi nautin tästä. Toisaalta asiaan voi osaltaan vaikuttaa sekin, että sain auton eilen huollosta neljän viikon yksinäisyyden jälkeen. Yhteinen taipaleemme jatkuu ja olemme molemmat onnellisia ja ehjiä.
Ensi viikolla Helsingin yliopistolla järjestetään Maantieteen päivät, joiden ideana on koota yhteen Suomen ja muidenkin maiden maantieteilijöitä ja jakaa tutkimuksen ja uusien tutkimuskysymysten kenttää. Maantiede on tieteenalana vähintäänki laaja, eikä kaksi maantieteilijää välttämättä ymmärrä toistensa työstä tuon taivaallista. Esimerkiksi HY:llä väitöskirjaa tehdään mm. näistä tutkimussuuntauksista: kaupunkitutkimus, asuminen, kasvillisuuden ja maanpeitteen kaukokartoitus, rakennemuutos, teollisuus, kauppa ja investoinnit, korkeiden leveysasteiden ekosysteemi, poliittinen maantiede, matkailumaantiede, maisematutkimus, kartografia, tietoyhteiskunta, innovaatiot, merenkulkuala,saavutettavuus ja tietysti oma erikoisalani, eli maankäyttö ja kaupunkihydrologia. Aiheita on siis monia ja itse ainakin koen sen maantieteen vahvuutena.
![]() |
| Pieni näkymä vielä repaleisen posterin työstämisestä. |
Olen rakentanut Maantieteen päiville posteria, sillä tapahtuman yhteydessä järjestetään posterisessio, missä 14 tutkijaa esittelee omaa tutkimustyötään ja tuloksiaan ajankohtaisesti. Posterin rakentaminen oman tutkimuksen pohjalta on haasteellista. Vaikka itselleni on päivänselvää, mitkä asiat nostan posterissa keskiöön ja mitkä ovat tärkeitä, on työn rajaaminen ja posterin pitäminen visuaalisesti selkeänä haasteellista. Vähän tekstiä, paljon kuvia, ja vielä pitäisi olla puoleensavetävä. Lisäksi olen törmännyt englanninkielisen sanaston haasteisiin. Äh, mikä olikaan tämä ja tämä käsite englanniksi? Vuoden ajan alan englanninkielistä kirjallisuutta kahlanneena ihmettelen, miten nopeasti tällaisia termejä unohtaakaan. Aika siis palata kirjallisuuden pariin.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti