Kotiinpaluusta on vierähtänyt jo viikko, mutta en ole muistanut matkan jälkeen päivittää blogia. Itse asiassa en ole ehtinyt. Hain viime torstaina näyteasemilta kahden viikon kokoomanäytteet, mutta epäonnekseni huomasin näytteenottimien asetuksissa jotain häikkää. Esimerkiksi yhdellä pisteistä vettä oli kuluneen kahden viikon aikana otettu näyteastiaan silmämääräisesti arvioiden maksimissaan litra, ja näytteenottimen näytöllä seisoi teksti "Maximun samples reached". Toisin sanoen, oman ymmärrykseni mukaan laitteelle on annettu jokin maksiminäytemäärä, jonka se ottaa ajanjaksolla. En siis saanut riittävästi näytettä analyyseihini. Naisen logiikalla buuttasin laitteen ja laitoin sen suorittamaan perusnäytteenottoa sille aiemmin annetulla virtaamavälillä, täytyy toivoa että jatkossa laite ymmärtää ottaa näytteitä jatkuvalla tahdilla, ei se 10 litran näytekanisteri ihan heti täyty, laite kuitenkin ottaa vettä vain 2 dl per kerta.
Istun par'aikaa koululla ja väkerrän kasaan gradun sisällysluetteloa ja alustavaa rakennetta. Hienosti alkaa hamottua, mutta toisaalta rajaaminen tuntuu vaikealta. Tutustuin tänään muiden alalta valmistuneiden graduihin ja pariin väitöskirjaan ja hain niistä ideaa oman työni rakenteeseen. Samalla muiden töistä saa hyvin kuvan siitä, mitä on relevanttia analysoida vesistä sekä löytää hienoja alan lähteitä, joihin ei välttämättä ole vielä itse törmännyt. Tavoitteeni on nyt vielä ennen vuoden vaihdetta saada kasattua työn teoriaosuus mahdollisimman pitkälle ja keskittyä keväällä enemmän niska-hartia-seutua jumittavaan labratyöhön. Ei ole labran puitteet suunniteltu 180-senttisille.
Muistinko muuten mainita, että sain maisteriseminaarista ryhmän parhaan arvosanan? Jei!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti