20.4.2011

Missä sateet?

Kevään sulaminen hujahti mielestäni ohi parin lämpimän päivän myötä, lähinnä viime viikon maanantaina ja tiistaina (11.-12.4). Nyt kadut ovat kuivia ja lämpimät päivät pyörittävät katupölyä pitkin kaupunkia. Missä sateet viipyvät? Tuo 6.4 odotettu voimakas sadetapahtuma kuihtui käytännössä pieneksi iltasateeksi, joten siitä ei paljoa iloa ollut.

Sateiden myötä kaupunkiympäristö puhdistuisi hienosta pölystä, joka nyt aiheuttaa hengitystieongelmia kaupunkilaisille. Itse toivoisin voimakkaita sateita, jotta pöly päätyisi hulevesien mukana uomaan ja voisin vesinäytteiden avulla päästä käsiksi sen luonteeseen.

Foreca ennustaa perjantaille pientä sateen mahdollisuutta, joten itse aion olla kotona valppaana purkkien kanssa ja toivoa taivaalta reippaita sateita. Muuten hulevesien kanssa on ollut nyt viikko lähinnä hiljaiseloa, kun sulamisvesiä ei ole juuri ollut. Sen sijaan olen pari päivää töiden ohessa kirjoittanut graduun tarvittavia käsitteitä ja muutenkin palannut takaisin kirjoittamistyöhön.



ps. Tämä on blogini viideskymmenes julkaisu! Tuntuu oudolta huomata, että hulevesien parissa on ehtinyt vierähtää nyt vuosi, mikä tuntuu kuluneen ohitseni ennätysnopeasti. Tosiasiassa urakkaan tuntuu kuluneen vasta pari kuukautta, mutta teeman parissa on ehdity kokea jo vuoden 2010 vappu, kesän sateet, kuiva syksy, ennätyksiä rikkonut talvi ja nopea kevätsulaminen. Tästä on hyvä jatkaa, lopettaakaan kun en malta. Kiitos lukijani!

Ei kommentteja: