Lämmittelen juuri sormia aamun ulkoilun jäljiltä. Kävimme ohjaajani kanssa kiertämässä näyteasemat läpi ja tarkistamassa, että kaikki toimii suunnitellusti. Ohjaaja kehui panostani työhön ja samalla sovittii kevään aikataulutuksesta.
Vesinäytteitä olen kerännyt 1.7.2010 alkaen, ja nyt pohdinkin sitä, olisiko viisaampaa yrittää valmistua ennen kesää vaie kerätä täyteen 12 kuukauden näytesarja (joka olisi työläs rupeama, mutta jonka avulla saisin selvitettyä valuma-alueiden vuosittaisen kuorman). Kunnianhimoisena yksilönä taivun herkästi keräämään koko vuoden näytesarjan ja saamaan laadullisesti ja sisällöllisesti merkitsevämmän gradun.
Ohjaajani kehui myös kirjallisia taitojani ja tiedusteli, aionko suuntautua jatkossakin maantieteelliseen sisällöntuottamiseen. No tietysti! Tällä hetkellä unelmatyöltä vaikuttaisi työ, missä saisi a) tuottaa tietoa tutkimalla ja kirjallisuuteen perehtymällä b) jakaa tätä tietoa eteenpäin lukijoille käyttökelpoisessa muodossa. Vuodenvaihteen uudet työkuviot saivat aikaan uudenlaista motivaatio ja kunnianhimoa töidenhakuun ja urasuunnitelmiin. Tulisikohan tästä tytöstä konsulttia, jooko?
Ensi viikolla on tarkoitus istua saman pöydän ääreen labrainsinöörin ja graduohjaajan kanssa ja lyödä lopullisesti lukkoon vesille suoritettavat näytteet, sillä itselläni on palo päästä analysoimaan näytteitä. Lisäksi labra haluaa varmasti päästä käyttämään varaamiani muovipulloja ja arkkupakastinta, jonka näytteeni ovat vallanneet. Kerron kun tiedän lisää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti